puh. 040 123 9111
Vision Law

Piraattikirjeen vaatimus hylättiin

Muutamat asianajotoimistot ovat lähettäneet tuhansia tekijänoikeusloukkaukseen perustuvia vaatimuskirjeitä eli ns. piraattikirjeitä henkilöille, jotka ovat vaatimuskirjeen mukaan jakaneet internetin vertaisverkossa tekijänoikeuden suojaamia televisiosarjoja ja elokuvia. Tapaukset ovat saaneet paljon julkisuutta ja jotkut kirjeen saajat ovat mm. tehneet asiasta rikosilmoituksia syyttäen kirjeen lähettäneitä tahoja mm. kiristyksestä ja petoksesta. Nyt markkinaoikeus on käsitellyt asian ja hylännyt Hedman Partnersin  hyvitysvaatimuksen mm. seuraavilla perusteilla:

Markkinaoikeus on arvioinut asiassa esitettyä näyttöä ja katsoo ratkaisussaan, ettei kantajat esittäneet riittävää näyttöä siitä, että vastaaja olisi itse henkilökohtaisesti suorittanut televisiosarjan jaksojen lataamiset. Tässä harkinnassa markkinaoikeus on ottanut huomioon sen, ettei asiassa esitetty selvitystä siitä, että vastaajan langaton internetyhteys olisi ollut suojattu eikä asiassa esitetty muutakaan selvitystä, joka olisi suoraan liittänyt vastaajan televisiosarjan jaksojen lataamisiin. Vastaaja on lisäksi esittänyt selvitystä siitä, ettei hänen tietokoneillaan tai verkkokiintolevyillä ole jälkiä televisiosarjan jaksoista tai BitTorrent-ohjelmasta ja että hänen langattoman verkkonsa toimintasäde on voinut olla jopa 300 metriä.

Tekijänoikeuksia on epäilemättä loukattu mutta asiassa ei ole pystytty näyttämään, että juuri vastaaja olisi syyllistynyt tekijänoikeuden loukkaukseen. Tämä päätös koskee tietysti vain yhtä tapausta mutta antanee suunnan asian jatkotoimille laajemminkin.

 

Open chat
1
Hei, kuinka voimme auttaa? Kerro asiasi - lakimies vastaa mahdollisimman pian :)