puh. 040 123 9111
Vision Law

Seksuaalirikokset tutkinnassa Pirkanmaalla

Poliisi tutkii törkeitä lapsiin sosiaalisessa mediassa kohdistuneita seksuaalirikoksia. Rikosepäily on laatunsa ja laajuutensa vuoksi herättänyt myös julkista huomiota. Seksuaalirikokset on tehtailtu Pirkanmaalla ja poliisin mukaan rikoksen uhreina voi olla jopa 250 asianomistajaa. Tässä artikkelissa käsittelemme rikosasian etenemistä asianomistajan ja erityisesti lapsen näkökulmasta.

Miten asia etenee?

Seksuaalirikokset, jotka kohdistuvat lapsiin, ovat erityisen ikäviä kaikille osapuolille. Rikoksen tutkimisesta vastaa poliisi yhteistyössä syyttäjänviraston kanssa. Mikäli syntyy epäily lapsen joutumisesta rikoksen uhriksi, on suositeltavaa tehdä rikosilmoitus mahdollisimman nopeasti. Mikäli asiassa on syytä epäillä rikosta, aloittaa poliisi asiassa esitutkinnan. Esitutkinnan aikana poliisi kuulustelee paitsi epäiltyä myös asianomistajia sekä mahdollisia todistajia. Esitutkinnan valmistuttua asia siirtyy syyteharkintaan. Mikäli asiassa on todennäköisiä syitä epäillä rikosta, asia etenee tuomioistuimeen rikosoikeudenkäyntiin. Tuomioistuin ratkaisee asian lopulta tuomiolla.

Lapsen kuuleminen

Asianomistajaa eli rikoksen uhria kuullaan asiassa riippumatta siitä, onko kyseessä aikuinen vai alaikäinen lapsi. Kun rikoksen uhrina on alaikäinen lapsi, on lapsen kuulemisessa kuitenkin huomioitava, että lasta kohdellaan hänen ikänsä ja kehitystasonsa huomioon ottaen. Lasta voidaan kuulla poliisilaitoksella tai oikeuspsykiatrisessa tutimusyksikössä ja lapsen vanhempi/huoltaja voi olla kuulemisessa paikalla olettaen, ettei lapsen vanhempi ole käsiteltävästä rikoksesta epäiltynä. Poliisi huolehtii lapsen kuulemisesta siten, että kuuleminen toteutetaan asianmukaisesti ja asian laadun vuoksi erityiset olosuhteet huomioon ottaen. Myös asianomistajan asianajaja tai avustaja voi olla kuulemisessa läsnä. Alaikäisen lapsen kuuleminen pääsääntöisesti tallennetaan, jolloin alle 15-vuotiaan lapsen ei tarvitse yleensä olla henkilökohtaisesti läsnä myöhemmässä oikeudenkäynnissä kertomassa tapahtumista. Myös 15 -17-vuotiaan kertomus voidaan tallentaa ja hyödyntää rikosoikeudenkäynnissä, mikäli lapsi on suojelun tarpeessa ottaen huomioon rikoksen laatu ja lapsen henkilökohtaiset olosuhteet.

Oikeudenkäynti

Oikeudenkäynnissä aluksi syyttäjä esittelee syytteet, minkä jälkeen asianomistaja tai hänen avustajansa esittää asianomistajan vaatimukset asiassa kuten vaatiiko asianomistaja rangaistusta ja mahdollisia korvauksia. Asianomistajalla on oikeus korvaukseen, mikäli rikoksesta on aiheutunut asianomistajalle vahinkoa. Seksuaalirikoksissa asianomistajalle aiheutuu vahinkoa ainakin loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä, minkä johdosta asianomistajalla on oikeus korvaukseen. Tämän jälkeen rikoksesta epäilty esittää vastauksensa vaatimuksiin. Käräjäoikeus antaa lopulta tuomion, mistä voi valittaa hovioikeuteen.

Erityisesti lapseen kohdistuvien seksuaalirikosten osalta on tavanomaista, ettei rikosoikeudenkäyntiin oteta yleisöä. Lisäksi tuomioistuin voi päättää, että asianomistajan henkilöllisyys ja asiaa koskevat asiakirjat määrätään salassa pidettäviksi.

Avustaja oikeudenkäyntiin

Seksuaalirikokset voivat ahdistaa mutta onneksi rikosprosessin hoitamista ei tarvitse hoitaa yksin, vaan asianomistajalla on oikeus käyttää asiassa asianajajaa tai muuta oikeudellista avustajaa. Avustajan palkkio maksetaan seksuaalirikoksen uhrille valtion varoista. Lisäksi muissa rikoksissa asianomistaja voi saada valtiolta oikeusapua, mikä kattaa avustajan palkkion.

VisionLaw lakitoimisto on hoitanut lukuisia rikosasioita ja avustanut asianomistajia alaikäiseen lapseen kohdistuneissa rikoksissa. Avustajamme auttavat asianomistajaa koko rikosprosessin ajan ottaen huomioon asianomistajan toiveet ja edun. Jos sinä koet tarvitsevasi lainopillista apua, voit luottamuksellisesti ottaa lakimiehiimme yhteyttä tästä aukeavalla lomakkeella.

Tavoitat meidät myös puhelimitse numerosta 040 123 9111. Päämiehen ja lakimiehen suullinen ja kirjallinen kommunikointi jää aina vain heidän keskinäiseksi salaisuudekseen.

 

Open chat
1
Hei, kuinka voimme auttaa? Kerro asiasi - lakimies vastaa mahdollisimman pian :)