Oikeusapu ja sen hakeminen
19.11.2019 // Ajankohtaista, Oikeusturva ja oikeusapu
Oikeusapu eli maksuton oikeudenkäynti tarkoittaa sitä, että asianajoapu kustannetaan valtion varoin henkilölle, joka tarvitsee asiantuntevaa apua oikeudellisessa asiassa ja joka taloudellisen asemansa vuoksi ei kykene itse suorittamaan sen hoitamisen vaatimia menoja.
Kuka voi saada maksuttoman oikeudenkäynnin?
Maksuttoman oikeudenkäynnin voi saada tulojen perusteella sekä Suomen kansalainen, että ulkomaalainen. Oikeusavun maksuttomuus määritellään hakijan tulojen, menojen ja elatusvelvollisuuden eli käyttövarojen perusteella. Käyttövarat voidaan laskea yhdeltä henkilöltä tai puolisoilta yhteensä. Oikeusapu on esimerkiksi yhdeltä henkilöltä ilmaista käyttövarojen ollessa enintään 600 euroa ja omavastuuosuus vaaditaan käyttövarojen ollessa enintään 1300 euroa.
Minkälaisiin juttuihin oikeusapu myönnetään?
Oikeusapua voidaan myöntää prosessiasiaan, joka käsitellään tuomioistuimessa. Tällaisia ovat esimerkiksi rikosasia, riita-asia kuten vahingonkorvausasia, kaupan purkaminen tai huoneiston vuokra-asia. Muita oikeusapuasioita ovat esimerkiksi perheoikeudelliset ongelmat kuten lapsen elatus, sekä velkomusasia, työsuhteen laiton irtisanominen tai kiinteistökauppariita. Yksityiskohtainen esimerkkilista oikeusapuasioista on julkaistu oikeusministeriön ”Oikeusavun käsikirjassa”. Oikeusapua ei saa yleisessä tuomioistuimessa käsiteltävään hakemusasiaan, ellei siihen ole erityisen painavia syitä. Hakemusasioissa on usein erityisen painavia syitä avustajan saamiseen esimerkiksi edunvalvontaa ja lapsen etua koskevissa asioissa sekä yleensäkin silloin, kun hakemuksen laatimisessa tarvitaan oikeudellista asiantuntemusta tai erityisiä selvityksiä taikka kyseinen asia muutoin vaikeusasteeltaan tai käsittelytavaltaan vastaa riita-asiain menettelyä.
Entä jos minulla on oikeusturvavakuutus?
Oikeusturvavakuutus on oikeusapuun nähden ensisijainen ja oikeusapua ei myönnetä, jos hakijalla on asian kattava oikeusturvavakuutus. Oikeusapua voidaan kuitenkin myöntää oikeusturvavakuutuksen omavastuuosuuteen ja vakuutuksen enimmäiskorvausmäärän ylittävälle osalle.
Puolustaja valtion varoista
Epäillyn pyynnöstä hänelle on määrättävä puolustaja, jos:
- häntä epäillään tai hänelle vaaditaan rangaistusta rikoksesta, josta ei ole säädetty lievempää rangaistusta kuin neljä kuukautta vankeutta, tai tällaisen rikoksen yrityksestä tai osallisuudesta siihen
- hän on pidätettynä tai vangittuna.
Puolustajan määräyksen antaa oikeusaputoimiston sijaan siis tuomioistuin. Puolustajan määräyksen saa jo siinä vaiheessa, kun asia on esitutkinnassa.
Miten haen oikeusapua?
Asianajotoimisto VisionLaw hoitaa oikeusavun hakemisen oikeusaputoimistolta puolestasi. Tavoiteltavaa on, että oikeusapua haetaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, kuitenkin ennen pääasian ratkaisemista tuomioistuimessa. Vähävaraisille oikeusapu on ilmaista ja muiden on maksettava se osittain itse. Ota rohkeasti yhteyttä VisionLaw:n asianajajiin esimerkiksi netin kautta yhteydenottolomakkeella tai puhelimitse.